torstai 7. huhtikuuta 2016

Näyttelyyn !

Päätin sitten ottaa riskin ja ilmoittaa cherrien näyttelyyn piiiiiitkästä aikaa.
Kävin tossa katsomassa,että Cherrie on  ollut näyttelyissä viimeksi 26.8 ! Aikas pitkä aika :) .
Ei se minua jännitä muistaako Cherrie mistä on kyse vaan tuo järytävä karvanlähtö :O ! OIKEESTI en voi käsittää kun ilmoitan rouvan pitkästä aikaan näyttelyyn , niin ei kun karvat pois ! Cherrie on on onneksi leikkauksesta toipunut ja vain karvaton masu muistuttaa,että jotain on tehty.

Olen oikeastaan ihmetellyt tätä kynnystä lähteä näyttelyyn,koska ennen se oli liitoksissa kasvatustyöhöni. Nyt lähden sinne pitkästä aikaa ikäänkuin "vain" harrastajana. Toivon,että näistä kaikista kipeistä menetyksistä ja muutoksista huolimati voisin löytää sen kipinän harrastaa myös näyttelyitä jälleen.

Mutta katsotaan kuin käy ;)

 Tässä kuvassa on Cherrie ja Satu-Maria Nuorva.




lauantai 20. helmikuuta 2016

Blogin elvytys talkoot !

On jäänyt Blogiin kirjoitus , koska olen ylläpitänyt pääasiassa kotisivuja.
Elämässä on tapahtunut viimeisen vuoden aikan paljon,ihan liiankin paljon.
Koiralaumamme on pienentynyt ja kasvatustyö on tullut päätökseen lopettamisesta. Koskaan ei pidä sanoa ei joten annetaan tilanteen elää :) ! Mutta tällä hetkellä olemme tauolla. Kuitenkin moni haluaa seurata meitä , niin pidetää blogia yllä nyt uudella innolla.Kotisivut taasen aion poistaa.

Laumaamme kuuluu vielä Nanna 12.v. , Emmi 11.v. Arvi 10.v. , Cherrie 7.v ja Urho 3.v.
Hilla malamuutti jouduttiin lopettamaan viimesyksynä , kun lonkkavaivat olivat niin kivuliaat Hillalle.Kuukausi sitten jouduimme yht´äkkiä luopumaan Rinnasta. Rinna oli pienestä pitäen sairastellut ja nyt ei Rinnan voimat enään riittäneet ja oli aika päästää pieni enkeli pois.
Gideon on asustelemassa ystävän luona, koska Gideonilla ei ole nyt tarhakaveria enään ja tarkoituksemme on kuitenkin pienentää laumaa.

Luopumiset on olleet todella  todella tuskallisia,mutta elämän ja koiraharrastuksen on jatkuttava ! 
Vaikka kasvatus haaveet ovat nyt vaihtuneet enemmänkin tavan koiraharrastajaksi,niin rakkaus koiriin ja rotuun ei ole kadonneet !

Blogin elvytys on aloitettu ! Seuraa meitä :D !